tiistai 3. lokakuuta 2017

Raksa Coach kerää kiitosta ja poikii työpaikkoja


 
Noin vuosi sitten käynnistyneestä Raksa Coach -projektista on kertynyt jo paljon kokemusta, joten nyt on hyvä tilaisuus esitellä joitakin tähänastisia tuloksia tästä uudesta tavasta kotouttaa maahanmuuttajia osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
Samalla yksi koulutukseen osallistujista pääsee kertomaan omista kokemuksistaan.
 
 
 
raksacoach sami chaabni (500 x 889)
 
Koulutuksessa käytetty malli, jossa osa viikosta on työssäoppimista ja osa viikosta opiskelua oppilaitoksessa, on toiminut hyvin. Opiskelijoilta on tullut paljon positiivista palautetta siitä, että tässä mallissa uuden oppiminen ei tarkoita pelkästään koulun penkillä istumista. Työssäoppimisen aikana on ollut mahdollista harjoitella niin rakennusalan taitoja kuin suomen kieltä käytännön tilanteissa. Opintoihin kuuluva viikoittainen suomen kielen tunti on mahdollistanut sen, että opiskelijat ovat voineet harjoitella opettajan kanssa sanastoa ja tilanteita, jotka ovat tuntuneet hankalilta työmailla.

Työssäoppimisen ja opiskelupäivien yhdistämistä kiittelee myös Raksa Coachin osallistuja Sami Chaabnia (kuvassa), joka muutti kolme vuotta sitten Tunisiasta Suomeen. Sami työskenteli ennen Suomeen muuttoaan kaupan alalla, eli ensimmäisen kosketus rakennusalan työtehtäviin hänelle tuli vasta Suomessa. Alalle hänet houkutteli mahdollisuus oppia uutta ja saada nopeasti uusi ammatti. Koulutus on vastannut Samin odotuksia ja opintojen alkuun sijoittunut neljän kuukauden intensiivijakso oli sopivan mittainen esimerkiksi turvallisten työtapojen opetteluun.
 
 
 
Vaikka opintoja onkin vielä noin kuukauden verran jäljellä, on Samilla tulevaisuuden
suunnitelmat selvät. Vakituinen työsopimus harjoittelupaikkaan PS-Tasotyölle takaa sen, että
Sami pääsee oppimaan vielä paljon lisää rakentamisesta. Erityisesti Samia kiinnostaa oppia lisää sisävaiheen työtehtävistä eikä tulevaisuudessa ajatus jatko-opinnoista ja rakennusmestarina työskentelystä ole poissuljettu. Sami haluaakin kiittää opettajia, projektia sekä työkavereita PS-Tasotyöllä saamastaan mahdollisuudesta.

Menestykseen on vaikuttanut varmasti myös Samin oma asenne, sillä hän kertoo arvostavansa työntekoa ja piti tärkeänä saada töitä Suomesta mahdollisimman pian. Sami kannustaa myös
 muita maahanmuuttajia hakeutumaan koulutukseen ja työelämään, vaikka suomen kielen taito ei vielä olisikaan täydellinen. Kielitaitoa voi kartuttaa myös työnteon ohessa eikä ammattisanastoa välttämättä muualla opikaan, muistuttaa Sami.

Samin lisäksi projektissa on tullut muitakin työllistymisuutisia. Pauno Voutilainen suoritti syyskuun lopulla rakennusalan perustutkinnon loppuun ja on siitä lähtien työskennellyt harjoittelupaikassaan Laptilla. Onnea myös Paunolle! Toivottavasti syksyn edetessä kuulemme lisää positiivisia uutisia, sillä ensimmäisen Raksa Coach ryhmän opiskelu päättyy lokakuun lopussa.
 
 
 
Teksti ja kuva: Tiina Pursiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti