keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Mahdollisuus – miten sinä sen käytät?

Maija Savolainen

Suomalainen yhteiskunta elää monella tapaa muutoksen keskellä, ja kuluvan syksyn mittaan on tiiviisti uutisoitu myös koulutuskentän muutoksesta. Meillä Savon ammatti- ja aikuisopistossa valmistaudutaan jo kiihtyvällä tahdilla toteuttamaan entistä tarvelähtöisempää ja työelämäläheisempää koulutusta. Hallituksen kärkihanke, ammatillisen koulutuksen reformi, tuo uuden lainsäädännön (2018 alkaen) mukana arkeemme suuria muutoksia, joista keskeisimpiä ovat aikuisten ja nuorten koulutuksen yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi, rahoitusjärjestelmän muutos entistä tulosperusteisemmaksi sekä työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisääminen. Tiivistämme ammatillisten perustutkintojen opetuksessa yhteistyötä yritysten kanssa, ja pyrimme tukemaan niiden rekrytointia saattamalla yhteen oppijoita ja työpaikkoja. Sama tavoite on myös RaksaCoachilla, jota Sakky on myös mukana toteuttamassa.
 
Kimmon aiempaa tekstiä lainatakseni muutos on aina mahdollisuus, vaikka haasteilta ei vältytäkään matkalla uuteen. Olennaista muutoksen tekemisessä on tietenkin se, että pyritään nykyistä toimintatapaa parempaan. Rakennusalalla erityisesti tulevaisuuden rekrytointinäkymät haastavat etsimään monenlaisia ratkaisuja työvoiman tarpeisiin. Koulutus on loistava reitti ratkaisujen äärelle ja RaksaCoach-mallia ollaankin lähdössä rakentamaan käytännön tarpeista käsin. Muutos, jota tarvitaan - uudet ratkaisut, mahdollisuus. Eikö ollakin näistä samaa mieltä? Ja sitten joku, joka tekee sen. Mitäpä jos juuri teidän yrityksessä tartuttaisiin nyt tähän mahdollisuuteen löytää omannäköisiä ratkaisuja? Koulutetaan työpaikkaohjaajia, lähdetään mukaan tarjoamalla oppimispaikka RaksaCoachiin mukaan valituille tekijöille ja annetaan samalla itselle mahdollisuus saada omaan yritykseen täsmäkoulutettuja tekijöitä. Työpaikkaohjaajat ovat oppijoille kullanarvoisia avainhenkilöitä. Myös yrityksen hyöty koulutuksesta tehostuu, kun tiedetään mitä, miten ja miksi ollaan oppimassa ja miten homma etenee. Tämän vuoksi panostus lyhyehköön työpaikkaohjaajakoulutukseen on ehdottomasti hyvä sijoitus, tämä meillä tiedetään yhteistyökumppaniemme kokemuksesta.
 
Minä muistan, kun minulle viimeksi tarjottiin Mahdollisuutta. Olin niin onnellinen, että halusin tehdä kovasti töitä ja näyttää, että olen Mahdollisuuteni ansainnut – en nyt ensimmäisenä päivänä ehkä ihan kaikkea osannut mutta olin kuitenkin valmis oppimaan. Joskus olen niitä mahdollisuuksia voinut toisillekin tarjota. Miten teidän työmaalla aiotaan käyttää mahdollisuus tarjota mahdollisuuksia?

Maija Savolainen
Projektipäällikkö
Savon koulutuskuntayhtymä