tiistai 31. tammikuuta 2017

Uusi vuosi käyntiin työpaikkaohjaajien koulutuksella

Tapio Heiskanen Savon ammatti- ja aikuisopistosta kertomassa Raksa Coach koulutuksen sisällöstä yritysten työpaikkaohjaajille.


Raksa Coach -hankkeen edetessä toiminta alkaa näkyä entistä enemmän myös yritysten ja niiden työntekijöiden arjessa. Viikolla neljä käynnistyi työpaikkaohjaajille tarkoitettukoulutus, joka jatkuu vielä keväällä muutamalla puolen päivän mittaisella työpajapäivällä. Ensimmäisen kahden päivän aikana työpaikkaohjaajakoulutukseen osallistujat saivat lisätietoja yrityksiin tulevista harjoittelijoista ja heidän taustoistaan. Mukana koulutuksessa oli yhteensä yhdeksän osallistujaa kuudesta eri yrityksestä.

Koska Raksa Coach -hankkeen osallistujat ovat suurimmaksi osaksi maahanmuuttajia, käytiin koulutuksen aluksi läpi selkokielen periaatteita. Harjoittelun tavoitteena kun ei ole pelkästään rakennusalan taitojen oppiminen vaan myös suomen kielen käyttäminen työelämässä. Työpaikkaohjaajien koulutus keskittyy myös hyvän perehdytyksen ja työhönopastuksen periaatteisiin. Muita käsiteltäviä aiheita olivat esimerkiksi vuorovaikutuksen ja viestinnän merkitys oppimisessa ja opettamisessa. Tärkeitä osa-alueita, jotka ovat hyödyllisiä niin suomalaisia kuin maahanmuuttajataustaisia harjoittelijoita ohjattaessa.

Koska harjoittelijat aloittavat työmailla helmikuun lopussa, on työpaikoilla vielä noin kukauden verran aikaa valmistautua harjoitteluun. Esimerkiksi kirjalliset perehdytysohjeet on hyvä käydä läpi jo ennakolta ja miettiä, kuinka selittää monimutkaisimmat asiat selkokielisesti. Harjoittelijoille sopivia työtehtäviä on hyvä miettiä myös etukäteen. Hyvällä perehdytyksellä varmistetaan harjoittelun onnistuminen mutta sillä on myös merkitystä yrityksen työnantajamielikuvan kannalta. Työpaikkaohjaamisen avulla yrityksessä olevaa osaamista päästään myös siirtämään eteenpäin.

Työpaikkaohjaamisen kehittäminen on haaste koko rakennusalalle ja työpaikkaohjaajien koulutukselle on selkeä tarve. Itä-Suomen alueella tehdyn kyselyn perusteella koulutettuja työpaikkaohjaajia on vielä vähän, joten koulutettavaa riittää jatkossakin. Raksa Coachin seuraava työpaikkaohjaajien koulutus järjestetään huhtikuussa. Lisätietoja sisällöstä ja tarkemmasta ajankohdasta saa allekirjoittaneelta osoitteesta tiina.pursiainen(a)rakennusteollisuus.fi.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Tiina Pursiainen
Projektipäällikkö
Pohjois-Savon Raksa Coach -hanke